Pieni pala Japania keskellä puhtainta luontoa. Tule ja koe aito elämys. Nauti rauhasta ja kiireettömyydestä. Tunne yhteys perinteisiin.
Japanitalo on tulos kahden pienen kunnan ystävyydestä ja yhteistyöstä. Yhteistyö alkoi jo 1980- ja 1990 -lukujen vaihteessa. Tuolloin Japaninmeren rannalla, Honshu-saaren pohjoisosassa sijaitseva pieni kylä kehitti matkailuelinkeinoaan rakentamalla virkistyskohteen Shirakami sanchi -luonnonperintökohteen tuntumaan. Siihen hankittiin varustusta Suomesta. Vähitellen kehittyi ajatus Joulumaasta ja niin sai alkunsa Santa Lando. Japanilaiset tutustuivat Suomeen, yhteistyötä alkoi olla yhä enemmän ja lopulta v. 1990 solmittiin ensimmäinen ystävyyskuntasopimus. Vierailuja on tehty vuosien aikana puolin ja toisin. Nuorisovaihto on ollut vilkasta. Tämä talo valmistui 1998 marraskuussa japanilaisten aloitteesta.